
Jouduin sairastuttuani olemaan pois ryijyä käsitellyn työpajakerran.
Oma ryijyyn liittyvä mielikuvani oli eräästä huutokaupasta jossa oli kaupan mieletäni hyvin kaunis keltavihreä ryijy jonka kuvio oli pyöreä, yksinkertainen. Ajattelin ryijyn olleet ehkä 60- 70-luvulta. Ryijy ei huutokaupasta valitettavasti päätynyt minulle, mutta sen kauneus jäi mieleeni. Sen väri ja yksinkertainen kuvio miellyttivät minua.
Sillä en ollut työpajakerralla suoritin mielikuvaharjoituksen luokkakarerini ohjeiden mukaan ja maalasin oman metsämaisemani. Ajatukseni oli lämmin kesäinen metsä, auringon paiste ja useassa eri vihreän sävyssä kukoistava kasvilliuus.
Materiaaliksi ryijynukkiin valitsin keltaisen villasekoitelangan ja kolme erisävyistä vihreää villasekoitelankaa. Tein ryijyn kehyskudontatyöni kanssa samaan kalalankaloimeen. Kudelankana käytin samaa lankaa kuin tummimpana ryijynukkana.
Ryijyn valmistukseen perehdyin työpajakerralla esitetyn power-point esityksen avulla. Ollessani jo melko pitkällä työssäni, samainen eräs ystäväni huomautti että olisin voinut tehdä hieman useamman välikerroksen sormittujen kerrosten väliin. Työ eteni todella hitaasti ja jouduin muuttamaan tekemääni ruutusuunnitelmaa, koska tein ryijystä niin tiheää että alkuperäistä suunnitelmaa noudattamalla ryijystä olisi tullut puolet lyhyempi kuin suunnitelmissa. Niinpä päädyin jatkamaan suunnitelmaa tehdessäni ja suunnittelemaan kuviota samalla kun työ valmistui, ikäänkuin maalaamaan jokaisen solmurivin kerrallaan osaksi kokonaisuutta. Huomasin tämän työtavan sopivan itselleni huomattavasti paremmin. Pystyin hahmottamaan värit ja kuvion muodostumisen paljon paremmin tehdessäni kuin suunnetellessani. Myös työskentely oli joutuisampaa kun en joutunut koko ajan orjallisesti noudattamaan ruutukaavaa.
Vaikka työ ei valmistunut täysin ongelmitta, oli tekoprosessi opettavainen. Ensinnäkin opin, että ominpäin aloittaessani uutta tekniikkaa olen entistä tarkempi. Työ vei aikaa luullakseni huomattavasti enemmän kuin siihen olisi kurssin puitteissa ollut tarjoitus. Käyttöä en vielä tälle miniryijylle keksinyt, eniten harmittaa, että samalla vaivalla, samalla solmumäärällä olisin voinut valmistaa paljon suuremman ryijyn, jolle käyttötarkoituksenkin olisi voinut ehkä paremmin keksiä.. No kyllä "aika tavaran kaupittee" kuten on joskus tapana sanoa.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti