Tutustuimme eri virkkaustekniikoihin, neulontatekniikoihin ja huovutukseen yhteistoiminnallisesti kolmella eri harjoituskerralla. Kerrat muodostuivat lyhyistä kunkin ryhmän asiantuntioiden alustuksista ja harjoittelusta ryhmissä. Jokainen ryhmä oli valinnut yhden virkkaus-, neulonta- ja huovutustekniikan tarkasteluun. Joikaisesta ryhmästä yksi tai kaksi henkilöä opetteli eli tutustui tarkemmin tekniikkaan ja opetti sen ensin muille oman ryhmän jäsenille. Harjoituksia varten jaksuduttiin uusiin ryhmiin niin että jokaiseesta uudesta tekniikasta tuli jokaiseen uuteen ryhmään sen hallitseva henkilö. Näin jaoimme oppejamme uusiin ryhmiin ja kaikki pääsivät toimimaan sekä oppijoina että opettajina, sekä lisäksi alustamaan jollakin tunnilla yhden tekniikan. Oli virkistävää kokeilla uutta opiskelutekniikkaa ja päästä itse myös kokeilemaan tekniikan opettamista.
Oman estykseni pidin Hailuodon perinneneuleesta. Aiheeseen perehtyminen oli mielenkiintoista. Opin paljon mielenkiintoista tietoa Hailuodon historiasta ja perinneneuleesta. Itse tekniikat joita paidassa käytetään, olivat jo itselleni tuttuja. Päädyinkin enemmän tutustumaan Perinneneleen historiaan. Esitykseni sujui suhteellisen hyvin. Hieman käsitteet olivat hukassa, ilman tilaisuutta päästä itse asiaa opettamaan, en olisi tätä ongelmaa havainnut. Siispä koin tilanteen tärkeänä oman opettjuuteni kannalta.
Muita tunneilla harjoittelimme tekniikoita olivat virkkauksen saralta koukkuaminen, Qvidi-mina, haarukkapitsi, neulonnasta magis-loop, pidennetyt silmukat ja huovutuksesta shibori, nuno, huopapitsi ja vapaalankahuovutus. Näistä jokaisesta en tunne tarvetta alkaa erikseen näin sanallisesti kertomaan mutta lisään kuvia myöhemmin. Osa niistä riemastutti enemmän kuin toiset.
Koukkuamiseen jäin suorastaan koukkuun samoin haarukkapitsiin. Ne ovat helppoja tekniikoita, jotka mahdollistavat monenlaisien juttujen tekemisen. Myös opetuskäytöön ne hyvin sopivat, myös yhdistettäväksi vaikka virkkaukseen. Koukkuamista olin aikaisemmin hieman jo kokeillut, mutta vääränlaisen koukun vuoksi en kovin innostunut tekniikasta tuolloin. Nyt oikean koukkuamiskoukun hankittuani siitä jo huomattavasti enemmän nautin.
Neulonnan tekniikoista ainakin magic loop tekniikan koin hyvinkin toimivaksi. Harjoitustyöksi neuloin minikokoisen villasukan. Tekniikka soveltui tähän tarkoitukseen. Pienikokoiseen neuleeseen magic loop tekniikka oli mukava, sillä se poisti puikkojenputoamisongelman joka usein pienissä pyöröneuleissa tulee vastaan.
Huovutustekniikat joita kokeilimme olivat myös suurilta osin hyvin helppoja ja yksinkertaisia ja siten myös koulutyössä varmasti toimivia. Teimme ryhmässämme harjoituksena nunohuovutuksesta jokainen erilaisen kokeilun käyttäen eri materiaaleja. Nämä huovutuskokeilut jaoimme, jolloin jokainen ryhmäläinen sai viisi erilaista mallitilkkua. Tämä oli hyvä idea myös ajatellen mahdollista tulee mallitilkkujen koulukäyttöä. Vapaalankahuovutuksesta tein kaksi kokeilua, tekniikka osoittautui todella helpoksi ja käyttämäni materiaalit huopuivat hyvin käyttämässämme 40 c asteen pyykinpesuohjelmassa. Kovempaa käyttöä ja kulutusta varten olisin kuitenkin ehkä vielä hieman lämpimämmässä ohjelmassa tilkkuni uudetaan huovuttanut.
Tähän päättyin lankatyöt ja huovutus kurssimme. Monet tekniikat vaativat vielä harjoitusta, mutta innostus tekemiseen syntyi. Kurssi avarsi käsitystäni lankatöistä ja huovutuksesta. Nyt tietoni eri tekniikoista ovat paljon laajemmant kuin ennen kurssia ja siten myös halu päästä käyttämään niintä omissa käsityöprojekteissa.
Ensin ainakin tulee neulottua muutamat villasukat paljaat varpaat -villasukkakeräykseen. Hyvä tilaisuus päästä harjoittelemaan ainakin neulonnan eri taitoja ja samalla auttaa Romanian köyhimpiä lapsia näin ennen joulua. Jos haluat neuloa myös sukkia keräykseen, vieraile osoitteessa http://www.radiodei.fi/?sid=152
0 kommenttia:
Lähetä kommentti