Puu -aiheinen kudonnainen

Suunnittelun lähtökohtana oli puu, "Jokainen puu on yksilöllinen, mutta sillä on paikkanasa metsän kokonaisuudessa".Puut ovat itselleni aina olleet hyvin lähellä sydäntä, niinkuin varmasti useille suomalaiselle. Minulla on paljon hyviä kokemusksia ja kauniita mielekuvia puista. Ensimmäisenä mieleeni tuli pienenpieni, mutta vanha mäntykuva joka kasvaa kesämökkimme lähisaaressa yksin. Toinen ajatus, joka lopulta sai vallan, oli tykkyluminen puu (näin kuvan sellaiseta vilaukselta eräässä kirjassa). Olen pienestä pitäen käynyt pohjoisen hiihtokeskuksissa laskettelemassa jossa tykkylumiset puut ovat suuresti ihmetyttäneet ja viehättäneet hauskalla ulkonäöllään. Halusin suunnitella kudonnaisen äidilleni lahjaksi. Ajatus oli tehdä matto sillä edellisen maton jäljiltä halu kutoa mattoa oli vain kasvanut ja olimme luoneet vahingossa ylimääräisen kalalankaloimen, jonka päätin käyttää pois. Päädyin suunnittelemaan takanedusmaton, jonka päällä voi istua takan lämmössä ja jonka voi muulloin pitää makuualkovin vierellä sängynvierustalla. Mökillämme takka ja makuualkovi ovat samassa tilassa. Tiesin äitini pitävän valkoisesta matosta, joten halusin tehdä valkoisen maton siitä huolimatta että käyttötilanne on melko likaantumisherkkä, materiaaliksi valitsin kuitenkin puuvillatrikookuteen ja toiseksi tekokuitukuteen jotka ovat helposti puhdisdistettavia materiaaleja. Tekokuitukudetta käytin vain saadakseni hieman erilaista kiiltoa ryijynukkiin, kiiltoa kuten lumessakin. Solmin ryijynukat sukkulalla "ompelemalla", jokaisen kerroksen yksilöllisesti osaksi kolmiuloitteista maton pintaa.

Tykkylumipuu on muhkurainen, epätasainen, suuri, veistoksellinen ja valkoinen. Halusin kudonnaisen pinnan muistuttavan tällaisen puun pintaa. Mietin tekeväni pinnan helmipoiminnalla, kunnes näin luokan seinällä lehtileikkeen jossa oli kuva paidasta jossa oli epätasaisen pituisia trikookudehapsuja. Tässä sain idean ryijytekniikan käyttämisestä matossani, tällöin eivät varpaatkaan tarttuisi mattoon kiinni kuten helmipoimitun maton kanssa voisi käydä. Tein kokeiluja pöytäkangaspuissa kummallakin tekniikalla ja päädyin ryijytekniikkaan. Solmin 100 cm leveän ja 60 cm pitkän maton samaan loimeen kuin räsymattoni.

Kutominen ja solmiminen oli suhteellisen helppoa, mutta reunojen tasaisena pitäminenen (pingotinta oli vaikea käyttää paksun ryijyn kanssa)ja tarpeeksi tiukan ja jämäkän lopputuloksen saaminen oli haastavampaa kun kudontakokemusta minulla oli niin vähän. Lopputulos näytti kuitenkin melko hyvältä. Ongelmaksi huomasin että viimeinen hapsurivi ei asetu oikein nätisti osottamaan matosta ulospäin, solmujen suunnasta johtuen. Tekisin ehkä viimeisten rivien solmut toisin päin jos saman työn uudelleen valmistaisin. Uskon maton palvelevan kuitenkin hyvin tarkoituksessaan ja reunimmaisten ryijynukkienkin asettuvan paremmin ajan myötä, ehkä voisin hieman myös höyryttämällä auttaa niitä alkuun.

Räsymatto

Räsymatton olen usein haaveillut pääseväni kutomaan. Kun mahdollisuus nyt siis koitti, tutkin ensin omat kuteeksi kelpaavien lumppujen varastot. Löytämieni kankaiden pohjalta tein suunnitelmaa hieman mattoni värimaailmaa varten ja suuntasin kierrätysmyymälään etsimään puuttuvat kudemateriaalit. Halusin yhdistää matossa mielivärejäni vihreää ja punaviolettia. Maton lähtökohtana oli ajatus kukasta eri vihreä ja violetin sävyin. Tavoitteenani oli tehdä räsymatto, aito ja epätäydellinen palvelija huoneeni lattialle. Kuteeksi kelpuutin eri materiaaleja tietäen että niiden yhdisteltä voisi tehdä matosta hieman epäsäännöllisemmän ja elävämmän näköisen. Huoneeni on melko suuri joten päätin tehdä 150 cm pitkän ja n.100cm leveän maton. Väritykseltään maton alun ja lopun halusian tehdä vihreävoittoisiksi ja keskikohtaa kohden yhä violetimmaksi, kuten mielikuvani kukassakin. Kudoin eri materiaalija vuorotelle raidoiksi järjestyksessä yhdellä sukkulalla kerrallaan. Eri materiaalien kutominen niin ettei reunoista muodotunut aivan mutkaisia oli haastavaa. Tähän olisi ehkä auttanut että olisisn käyttänyt useampaa sukkulaa, mutta tässä hieman epätasainen reuna vain toi omaa elävyyttään "kukkamattooni". Samaan elävyyteen ja räsyisyyteen tähtäsin jättämällä epätasaisen ja saumaisen kuteen vuoksi sytyneen pienet tupsut ja nypyt koristamaan mattoni pintaa. Jollain tavalla olen kuitenkin järjestyksen ihminen ja niinpä halusin maton raitojen olevan tarkassa symmetrisessä järjestyksessä keskimmäiseen raitaan nähden. Matosta tuli minun ensimmäinen mattoni, se ei suinkaan tappanut haluani päästä kutomaan räsymattoa, vaan lisäsi sitä, jospas ensi kerralla kutoisin sitten sen vahingossa luomani 320cm mittaisen loimen matoksi :)

Loimen luominen luomapuilla ja kankaan rakentaminen

Oli minulle ensimmäinen kerta kun loin loimen, tai ylipäätään kuulin loimen luomisesta. Poissaolojeni vuoksi jouduimme tekemään parini kanssa tämän työvaiheen hieman omin neuvoin, ja siksipä puutteellisten tietojen ja taitojen vuoksi huomasimme alkaessamme rakentamaan kangasta puihin, että olimme luoneet kaksi kertaa leveämmän loimen kuin tarkoitus oli. Olimme laskeleet luovamme 320cm pitkän ja 100cm leveän eli 200 langan loimen (tex30x15, tiheys 2l/cm). Ongelma oli laskutekniikassamme, laskimme aika kaksi kierrosta luomapuissa yhdeksi. Virheiden kauttaa taas voittoon, työmäärä oli kaksinkertainen , mutta onneksi saimme puolet loimesta irroitettua siististi ja letitettyä odottamaan tulevaisuuden mattoprojekteja.

Loimen laitto vipukangaspuihin vaati keskittymistä ja ohjevihkon tarkkaa lukemista. Aiempaa kokemusta minulla ei tästäkään hommasta ollut. Onneksi aloitimme homman työpajakerran aikana joten saimme tukea ja apua siihen. Uskon että toisella kerralla tämä onnituu jo hieman paremmin, sillä loimen rakentaminen ei mielestäni lopulta ole mahdottoman vaikea tehtävän, siinä vaan on niin monta vaihetta, että ensimmäisellä kerralla voi helposti sattua kömmähdyksiä. Niisiminen ja pirtaan pistely veivät oman aikansa, mutta loppupeleissä eivät olleet kovinkaan haastavia tehtäviä. Kun olimme vihdoin saaneet loimen puihin ja iloisesti aloittelin ensimmäsitä kudontatyötäni, huomasin loimilankojen menevän joissain kohdissa hieman ristiin pirran ja niisinen välillä, homma kuitenkin korjautui melkom helposti, sillä havaitsimme ongelman ennen kuin aloitimme kutomisen. Emme ehkä sittenkään olleet olleet tarpeeksi tarkkoja ja virheet olivat syntyneet niisimisen aikana. Polkusten sidonta minua ehkä eniten jännitti koko loimen laitossa, sillä pelkäsin etten ymmärtäisi yhtikäs mitään kaavakuvasta jonka avulla solminta tehtiin. Kuva oli kuitenkin hyvin selkeä ja myös tästä työvaiheesta selvittiin. Ennen tenttiä on kyllä vielä kerrattava miten nuo sidokset oikein syntyiväthkään ja kuinka niitä kudontakaavioita, mallikerjoja yms. oikein tulkitaan. Hieman on vielä hakusessa tämän itselleni uuden käsityötekniikan kiemurat.

Nyt siis loimi on puissa kutojaa odottelemassa.

Sidos- ja työtapakokeiluita pöytäkangaspuilla

Yliopistolta löytyi pöytäpuut joihin ole aieemin joku tehdyt kalakanlankaloimen joten poissaolojeni vuoksi näin parhaaksi säätää hieman aikaa ja kiria muita ryhmäläisiä kiinni jättämällä laittamatta pöytäpuihin villalointa. Pöytäpuilla oli tarkoituksenamme siis tehdä kokeiluita eri sidoksista, työtavoista. Kokeilin myös eri kudemateriaaleja.

Kokeilin palttinaa, panamaa ja jotain toimikkaasta muunnettua sidosta, eri materiaaleilla, helmipoimintaa, ryijynukan solmintaa (tein kokeiluja samaalla jo hieman puu aiheista harjoitustyötämme ajatellen), kelim-kudontaa, kuvakudosta, kiintopujotusta.Kokeilin pohjapujotusta pjottamalla samalla kerralla useallan eri materiaalin kuteita samaan viriöön ja jätin kudeeiden päät reunoihin hapsuiksi.

Ajatukseni olivat jo niin kovin puu-aiheisessa työssämme että unohdin kokonaan tehdä eri sukkulamäärillä kokeiluita.

Kokeiluita oli hyödyllistä tehdä. Eri materiaalien ja sidostyyppien koikeilu ja niiden käyttäytymisen havainnointi selkeytti hieman kudonnan laajoja mahdollisuusksia. Pöytäpuilla ei kuitenkaan aivan kaikkea voinut tehdä sillä niissä lujaan iskeminen on mahdotonta ja siksipä erimerkiki kudevaltaisten kokeilujen tekeminen oli mahdollista vain hyvin "pehmeillä" kudemateriaaleilla. Sain kuitenkin selvyyden erityyppisten materiaalien käyttäytymisestä kalalankakoimen kanssa, toiset kokeiluista tuli loimi- ja toisista kudevaltaisia.

Ryijy


Jouduin sairastuttuani olemaan pois ryijyä käsitellyn työpajakerran.

Oma ryijyyn liittyvä mielikuvani oli eräästä huutokaupasta jossa oli kaupan mieletäni hyvin kaunis keltavihreä ryijy jonka kuvio oli pyöreä, yksinkertainen. Ajattelin ryijyn olleet ehkä 60- 70-luvulta. Ryijy ei huutokaupasta valitettavasti päätynyt minulle, mutta sen kauneus jäi mieleeni. Sen väri ja yksinkertainen kuvio miellyttivät minua.

Sillä en ollut työpajakerralla suoritin mielikuvaharjoituksen luokkakarerini ohjeiden mukaan ja maalasin oman metsämaisemani. Ajatukseni oli lämmin kesäinen metsä, auringon paiste ja useassa eri vihreän sävyssä kukoistava kasvilliuus.

Materiaaliksi ryijynukkiin valitsin keltaisen villasekoitelangan ja kolme erisävyistä vihreää villasekoitelankaa. Tein ryijyn kehyskudontatyöni kanssa samaan kalalankaloimeen. Kudelankana käytin samaa lankaa kuin tummimpana ryijynukkana.

Ryijyn valmistukseen perehdyin työpajakerralla esitetyn power-point esityksen avulla. Ollessani jo melko pitkällä työssäni, samainen eräs ystäväni huomautti että olisin voinut tehdä hieman useamman välikerroksen sormittujen kerrosten väliin. Työ eteni todella hitaasti ja jouduin muuttamaan tekemääni ruutusuunnitelmaa, koska tein ryijystä niin tiheää että alkuperäistä suunnitelmaa noudattamalla ryijystä olisi tullut puolet lyhyempi kuin suunnitelmissa. Niinpä päädyin jatkamaan suunnitelmaa tehdessäni ja suunnittelemaan kuviota samalla kun työ valmistui, ikäänkuin maalaamaan jokaisen solmurivin kerrallaan osaksi kokonaisuutta. Huomasin tämän työtavan sopivan itselleni huomattavasti paremmin. Pystyin hahmottamaan värit ja kuvion muodostumisen paljon paremmin tehdessäni kuin suunnetellessani. Myös työskentely oli joutuisampaa kun en joutunut koko ajan orjallisesti noudattamaan ruutukaavaa.

Vaikka työ ei valmistunut täysin ongelmitta, oli tekoprosessi opettavainen. Ensinnäkin opin, että ominpäin aloittaessani uutta tekniikkaa olen entistä tarkempi. Työ vei aikaa luullakseni huomattavasti enemmän kuin siihen olisi kurssin puitteissa ollut tarjoitus. Käyttöä en vielä tälle miniryijylle keksinyt, eniten harmittaa, että samalla vaivalla, samalla solmumäärällä olisin voinut valmistaa paljon suuremman ryijyn, jolle käyttötarkoituksenkin olisi voinut ehkä paremmin keksiä.. No kyllä "aika tavaran kaupittee" kuten on joskus tapana sanoa.

Kehyskudontaa ja materiaalikokeiluja

Tehtävänämme oli tehdä materiaalikokiluja ennakkotehtävänä. Kokeilut tein pahvista leikkaamilleni "kehyksiin". Tein kokeiluita paksusta puuvillalangasta ja kahdesta erilaisesta tekokeitulangasta, pörröisestä ja vähemmän pörröisestä. Eri materiaalit muodostivat hyvin erilaista pintaa ja myös loimilanka jäi esiin oli erilailla eri kudelankoja käytettäessä. Jokaisessa näytteessä käytin sidoksena palttinaa.

Materiaalinäytteiden lisäksi tunnille vein mukanani vanhoja lasten trikoo- ja verkkarivaatteita joista olin suunnitellut tekemäni kehyskudontakokeilun. Tarkoituksenani oli tehdä pieni raidallinen (keltaista, punaista, vihreää ja violettia)pussukka. opinnoissa tarvitsee usein kuljettaa mukana jos jonkilaista työväiinettä. Sakset ovat ongelmalliset, sillä ne rikkovat helposti laukun ja siksipä syntyihin ajatus valmistaa valmistaa tarvikepussi jota saksien terätkään eivät hetkessä riko. Loimilankana käytin valkoista 9-säikeistä kalalankaa.

Kankaan rakentaminen kudontakehykseen oli helppoa annettujen ohjeiden avulla vaikka työn toihussa meinasinkin vahingossa (varoittelusista huolimatta)ryhtyä kutomaan takapuun puolelle. Onneksi vahinko huomattiin ajoissa enkä ehtinyt pitkään kutoa ;)
Vahingoista oppii, ainakin toivoa pitää. Ehkä tulevien oppilaillekkin muistaa huomauttaa asiasta vielä huolellisemmin kun on itse tämän virheen tehnyt ja huolimattomuudesta joutunut kärsimään.

Kudonnaisesta tuli ihan toimiva. Kangas oli mielestäni hieman hanakala kudoa tiukkaan kudostakehyksessä ja se jäikin hieman "löysäksi". Kudeet leikkaisin vaatteen saumakohtia suurempaa väistelemättä tai ohentelematta sillä halusin kankaan ulkonäön väävän räsymattomaiseksi, en kovin huolitelluskai.

Ompelin kutomani kankaan pussiksi ja pussin suun sulkemaan vetoketjun. Ajattelin vetoketjun sopivat parhaiten tähän tarkoitukseen, se pitäisi myös pienemmät erineet pussin sisällä. Tavoitteenani oli valmistaa käytössään toimiva tuote (käyttötarkoitus lähtökohtana).

Punottuja ja kudottuja nauhoja yhteistoiminnallisesti

Yhteistoiminnallisen oppimisen kerralle olimme ryhmissä valmistelleet opetustuokion jostain punonta- tai kudontatekniikasta. Tekniikoita olivat Marudai, ristikkonauha peukaloimalla, iskunauha ja helmikudontanauha. Tuttu näistä tekniikoista itselleni oli vain iskunauha jonka olin viime syksynä Englannin kurssin opetustuokiossa oppinut. Tästäkin tekniikasta tuli kuitenkin myös uusi variaatio, pyöreä iskunauha.

Meidän ryhmämme opetettava tekniikka oli peukaloitu ristikkonauha. Tutkimme tekniikan historiaa ja käyttötarkoituksia ja kerroimme näistä asioista samalla kun opetimme kuinka tekniikka käytäönnössä toimii. Olimme jokainen tehneet esimerkkinauhoja hieman eri materiaaleista ja tekniikan eri muunnoksina.

Aluksi tämän tekniikan oppiminen tuntui hieman työläältä. Peukalot joilla nauhan viriö piti muodostaa tuntuivat tosi kömpelöiltä, mutta pikkuhiljaa homma alkoi sujua ja käsialakin parani. Tekniikan opettelimme netistä löytämämme opetusvideon avulla ja kirjallisten ohjeiden avulla.

Opetustuokiomme sujui melko hyvin. Esimerkkiä tekniikasta näytimme dokumenttikameran avulla ja harjoitellessamme pöytäryhmissä, jokaisessa pöydässä oli joku joka taidon osasi ja pystyi vielä neuvomaan kädestä pitäen harjoitusvaiheessa. Ryhmämme iloksi kaikki taisivat oppia taidon tai päästä ainakin jujusta kiinni ja harjoittelussa alulle.

Tekniikka on todella käyttökelpoinen sillä siihen ei tarvitse erikoisempia työvälineitä, vain materiaalin eli langat ja työvälineeksi sormet. Tekniikan opettelu vaatii hieman kärsivällisyyttä ja tarkkavaisuutta.

Mielestäni ristikkonauha oli tekniikoiusta kaikista haastavin. Marudain, helmikudonnan ja iskunauhan opin kaikki tekemään harjoituskerrallamme. Mietin käyttötarkoituksia eri tekniikoihin. Helmikudonta on varsin toimiva tekniikka korujen valmistuksessa. Työnjälki on näyttävää ja kudonnainen syntyy melko nopeasti. Kehyksenä voidaan käyttää tavallista vahvaa pahvia ja helminä melkein mitä tahansa helmiä.

Marudaitekniikasta tykkäsin myös paljon. Eri lankoja käyttämällä saadaan hyvin erilaista marudaita. Nauhojen käyttökohteet voivat olla hyvin erilaisia. Niitä voidaan käyttää vaatteiden nyöreinä, koruina... Mikäli materiaalina on paksumpi naru tai vaikka matonkude, nauhan voi kutoa vaikka koidan leluksi. Matonkuteesta valmistettu marudai valmistuukin melko joutuisasti.

Lauta- ja pirtanauha




Punonnnan jälkeen siirryimme harjoittelemaan erilaisia nauhatekniikoita. Minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta minkäälaisista nauhoista, mutta ennen oppitunteja katselin missä lautanauhaa ja pirtanauhaa on käytetty. Löysin Kotiteollisuus -lehdistä muinaispukuja joissa oli lautanauhaa käytetty. Vanha tekniikka siis.

Lautanauhaa varten valmistin pelikorteista laudat, sillä halusin sellaiset itselleni. Ensimmäisen lautanauhakokeilun teimme pareittain. Tekniikan oppi melko nopeasti, mutta erilaisten kuvioiden muodostumisen hahmottaminen oli vaikeaa. Latasin itselleni tietokoneelleni lautanauhan suunnitteluohjelman demoversion. Tämän ohjelman avulla sain suunniteltua oman lautanauhakokeiluni. Päätin valmistaa vyön hieman vahvemmasta juuttinarusta (loimi) ja paksusta villalangasta(kude) isoveljelleni joululahjaksi. Kutominen vei melko paljon aikaa, mutta työn jälki miellytti minua, toivottavasti myös veljeäni.


Pirtanauhaakaan en ikinä ollut valmistanut. Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä kuinka suuritöistä nauhojen kutominen on. Tunnilla teimme taas pareittain nauhakokeilut. Kokeilu auttoi hahmottamaan pirtanauhan valmistusperiaatteita ja kuvion syntymistä. Mielestäni pirtanauhan syntyperiaate oli helpompi hahmottaa kuin lautanauhan.

Oman harjoitukseni pirtanauhasta toteutin käsikorussa. Loimilankana käytin ohutta kullankeltaista tekokuitulankaa ja keltaista villalankaa ja kuteena kullanvärisiä Omar-karkkipapereita. Korusta tuli kiiltävä pikkujoululuomus, kaunis, mutta ehkä hieman liian juhlava jokapäiväiseen käyttöön. Korun kiinnityksen toteutuksessa käytin myös peukaloitua ristikkonauhaa, jonka seuraavalla tunnilla olimme saaneet tehtäväksi opettaa muulle ryhmälle.


Myös koulussa helppojen lauta- ja pirtanauhojen tekeminen ei ole mitenkään mahdoton ajatus. Mikäli lankojen pujotteluun, leikkelyyn ja kutomiseen ei ole mahdottomasti aikaa, on esimerkiksi rannekorujen kutominen melko helppo ja joutuisa työ. Tämä työ on helppo toteuttaa parityönä. Yhdessä työskentely on antoisampaa kun saa pohtia ja pähkäillä yhdessä eteen tulevia pulmia. Nauhojen valmistuksen yhteydessä voidaan helposti kurkata myös Suomen historiaan, sillä nauhat ovat tärkeä osa pukeutumisen historiaa. Nauhat eivät kuitenkaan ole mitenkään sidoksissa historiassa esiintyneisiin käyttötarkoituksiin, vaan niiden soveltaminen nykyajan käyttötarkoituksiin on täysin mahdollista.

Kudontakurssi alkaa...

Lankatyökurssi loppui ja kudontakurssi alkoi. Ensimmäisellä kudontakurssikerralla tutustumme punontaan. Punontamateriaalina olivat sanomalehdet. Ennakkotehtävänä oli ollut hankkia kotiseudun lehtiä, mutta itseltäni oli tieto jäänyt huomaamatta. Materiaaliksi valitsin paperinkeräyksestä löytämieni Helsingin Sanomien sarjakuvasivut.

Taittelin sivuista pituussuunnassa suikaleita. Pohja muodostui 3 x 3 suikaleesta ja korin seinät neljästä päällekäisestä suikaleesta. Lisäksi tein koriin kannen.

Jätin korin ulkopinnan käsittelemättömäksi ja lakkasin korin sisäpinnan kestävyyden lisäämiseksi. Myös vedellä ohennettua liimaa (esim. Erikeeperiä) voi käyttää korin pinnan käsittelyyn lakan sijasta. Halutessaan korin voi myös maalata vaikkapa vesiväreillä ennen lakkaamista.Itse pidin niin paljon koriani koristavista sarjakuvista itsessään etten maalaamaan ryhtynyt.

Olin lopputulokseen tyytyväinen. Tekniikka oli helppo ja käytettävä materiaali mielenkiintoinen, kuinka noin arkipäiväisestä "jätteestä" voikin syntyä noin toimiva käyttöesine. Ulkonäköön on helppo vaikuttaa kun materiaalina ovat sanomalehdet sillä eri sivuita saa hyvin erinäköisen korin. Mietimme pöydässämme että meteorologi Pekka Poudalle voisi vaikka valmistaa korin säätiedotussivuista tai jollekin televisio-ohjelmien suurkuluttajille ohjelma-aikataulusta.

Myös koulussa tekniikka olisi hyvinkin mahdollista toteuttaa. Uskoisin sekä poikien että tyttöjen innostuvat tästä tekniikasta. Punonnan helpottamiseski olisi järkevää muodostaa työparit jolloin oppilaat voisivat auttaa toinen toistaan punontavaiheessa.

Punonta on myös osa kansanperinnettämme. Tämän seikan vuoksi pidän myös hyvin toimivana ideana ottaa punonyta yhdeksi harjoitukseksi koulussa. Materiaalina voidaan perinteiden tuohen tai päreen sijasta käyttää vaikka vahakangasliinaa, kartonkisia nestepakkauksia, sanomalehtiä tai kahvipusseja.

Olin kerännyt jo vuoden ajan kahvipusseja äitini, isäni ja kummitätini avustuksella ja nyt pääsin vihdoin kokeilemaan punontaa niistä. Ryhdyimme ystänäni kanssa kokeilemaan Käspaikasta löytämiemme ohjeiden avulla. Työ oli melko haastavaa johtuen kahvipussien liukkaudesta, mutta valmista tuli usean tunnin aherruksen päätteeksi. Arvostukseni kahvipussitöitä kohtaan nousi samalla suuresti ;)

Punonta on tosi mukavaa ja rentouttavaa puuhaa jota toivon joskus pääsemäni kokeilemaan myös perinteisemmistä materiaaleista tuohesta tai päreestä.

unohtunut solmeilupohdinta

Viimeksi viestissäni kirjoitin lankatyöt ja huovutus -kurssin lopetustekstin, mutta yhtäkkiä mieleeni muistuikin, että olin sujuvasti unohtanut kirjoittaa kurssimme solmeiluosuudesta... Tässä nyt siis vielä hieman pohdintaa solmilutekniikoihin liittyen.

Solmeiluun tutustuimme ensimmäiseksi makramee solmujen parissa. Itselleni nämä solmut olivat jo suurilta osin tuttuja ystävänauhoista ja avaimenperistä, joita opetin viime kesänä lasten leirillä. Tein kuitenkin kokeiluja eri tekniikoista ja löysinkin yhden itselleni täysin tuntemattoman makramee -tekniikan, kylkiluusolmun. Tämä antoi uusia ideoita ja mahdollisuuksi ystävänauhoihinkin. Oli mukava oppia tämä tekniikka, jota varmasti tulen käyttämään myös tulevaisuudessa mikäli ystävänauhoja opetan.

Makramee on hyvä ja helppo lankatyötekniikka, joka mahdollistaa melko nopeasti esimeksiksi juuri ystäväkorun tekemisen leirillä, välityönä koulussa tai missä vain, jossa aikaa työn toteuttamiseen on rajallisesti. Materiaalia ei myöskään kulu valtavia määriä eikä erikoisia työvälineitä tarvita korujen valmistukseen, joten niiden toteuttaminen ei vaadi suuria rahasummia. Myös poikien olen huomannut yleensä innostuvan makramee tekniikalla toteutetuista ystävänauhoista ja avaimenperistä.

Makramee solmeilussa voidaan hyvin käyttää hyväksi myös helmiä, pikkuesimeitä... luovasti mitä vain keksitään.

Toisen harjoituskerran olin poissa, mutta tutustuin itsenäisesti fransujen valmistukseen ja verkon solmimiseen. Ohjeina käytin tunneilla esitettyä power point -esitystä ja lisäksi seurasin Oulun kädentaitomessuilla kun eräs nainen solmi fransuja. Kyseisen naisen käsissä fransu syntyi kyllä huomattavasti nopeammin kuin itse sitä kokeillessani. Harjoitus tekee mestarin :)

Onnistuin kuitenkin tekemään kokeilut sekä farnsuista että verkosta. Näitä tekniikoita en ennen ollut kokeillut. Itse ollessani koulussa en muista kenenkään tutustuneen solmeilutekniikoista muihin kuin joskus väliharjoituksina ystävänauhoihin. Sekä fransun, että verkon valmistus on kuitenkin vanha perinteinen käsityö ja siksi olisikin tärkeää nostaa se ainakin esille käsityön opetuksessa. Verkkojensolmintataito on ollut erittäin tärkeä ennenkuin verkkoja alettiin teollisesti valmistamaan. Taito oli suorastaan elinehto rannikolla asuneille ihmisille. Myös poikia uskoisin verkon voivan kiinnostaa sen kalastukseen läheisesti liittyvän historian vuoksi. Verkon tekeminen ei ole kovin sukupuolisidonnainen taito.

tutustumista eri virkkauksen, huovutuksen ja neulonnan muunnelmiin




Tutustuimme eri virkkaustekniikoihin, neulontatekniikoihin ja huovutukseen yhteistoiminnallisesti kolmella eri harjoituskerralla. Kerrat muodostuivat lyhyistä kunkin ryhmän asiantuntioiden alustuksista ja harjoittelusta ryhmissä. Jokainen ryhmä oli valinnut yhden virkkaus-, neulonta- ja huovutustekniikan tarkasteluun. Joikaisesta ryhmästä yksi tai kaksi henkilöä opetteli eli tutustui tarkemmin tekniikkaan ja opetti sen ensin muille oman ryhmän jäsenille. Harjoituksia varten jaksuduttiin uusiin ryhmiin niin että jokaiseesta uudesta tekniikasta tuli jokaiseen uuteen ryhmään sen hallitseva henkilö. Näin jaoimme oppejamme uusiin ryhmiin ja kaikki pääsivät toimimaan sekä oppijoina että opettajina, sekä lisäksi alustamaan jollakin tunnilla yhden tekniikan. Oli virkistävää kokeilla uutta opiskelutekniikkaa ja päästä itse myös kokeilemaan tekniikan opettamista.

Oman estykseni pidin Hailuodon perinneneuleesta. Aiheeseen perehtyminen oli mielenkiintoista. Opin paljon mielenkiintoista tietoa Hailuodon historiasta ja perinneneuleesta. Itse tekniikat joita paidassa käytetään, olivat jo itselleni tuttuja. Päädyinkin enemmän tutustumaan Perinneneleen historiaan. Esitykseni sujui suhteellisen hyvin. Hieman käsitteet olivat hukassa, ilman tilaisuutta päästä itse asiaa opettamaan, en olisi tätä ongelmaa havainnut. Siispä koin tilanteen tärkeänä oman opettjuuteni kannalta.

Muita tunneilla harjoittelimme tekniikoita olivat virkkauksen saralta koukkuaminen, Qvidi-mina, haarukkapitsi, neulonnasta magis-loop, pidennetyt silmukat ja huovutuksesta shibori, nuno, huopapitsi ja vapaalankahuovutus. Näistä jokaisesta en tunne tarvetta alkaa erikseen näin sanallisesti kertomaan mutta lisään kuvia myöhemmin. Osa niistä riemastutti enemmän kuin toiset.

Koukkuamiseen jäin suorastaan koukkuun samoin haarukkapitsiin. Ne ovat helppoja tekniikoita, jotka mahdollistavat monenlaisien juttujen tekemisen. Myös opetuskäytöön ne hyvin sopivat, myös yhdistettäväksi vaikka virkkaukseen. Koukkuamista olin aikaisemmin hieman jo kokeillut, mutta vääränlaisen koukun vuoksi en kovin innostunut tekniikasta tuolloin. Nyt oikean koukkuamiskoukun hankittuani siitä jo huomattavasti enemmän nautin.

Neulonnan tekniikoista ainakin magic loop tekniikan koin hyvinkin toimivaksi. Harjoitustyöksi neuloin minikokoisen villasukan. Tekniikka soveltui tähän tarkoitukseen. Pienikokoiseen neuleeseen magic loop tekniikka oli mukava, sillä se poisti puikkojenputoamisongelman joka usein pienissä pyöröneuleissa tulee vastaan.

Huovutustekniikat joita kokeilimme olivat myös suurilta osin hyvin helppoja ja yksinkertaisia ja siten myös koulutyössä varmasti toimivia. Teimme ryhmässämme harjoituksena nunohuovutuksesta jokainen erilaisen kokeilun käyttäen eri materiaaleja. Nämä huovutuskokeilut jaoimme, jolloin jokainen ryhmäläinen sai viisi erilaista mallitilkkua. Tämä oli hyvä idea myös ajatellen mahdollista tulee mallitilkkujen koulukäyttöä. Vapaalankahuovutuksesta tein kaksi kokeilua, tekniikka osoittautui todella helpoksi ja käyttämäni materiaalit huopuivat hyvin käyttämässämme 40 c asteen pyykinpesuohjelmassa. Kovempaa käyttöä ja kulutusta varten olisin kuitenkin ehkä vielä hieman lämpimämmässä ohjelmassa tilkkuni uudetaan huovuttanut.

Tähän päättyin lankatyöt ja huovutus kurssimme. Monet tekniikat vaativat vielä harjoitusta, mutta innostus tekemiseen syntyi. Kurssi avarsi käsitystäni lankatöistä ja huovutuksesta. Nyt tietoni eri tekniikoista ovat paljon laajemmant kuin ennen kurssia ja siten myös halu päästä käyttämään niintä omissa käsityöprojekteissa.

Ensin ainakin tulee neulottua muutamat villasukat paljaat varpaat -villasukkakeräykseen. Hyvä tilaisuus päästä harjoittelemaan ainakin neulonnan eri taitoja ja samalla auttaa Romanian köyhimpiä lapsia näin ennen joulua. Jos haluat neuloa myös sukkia keräykseen, vieraile osoitteessa http://www.radiodei.fi/?sid=152

koneneulonta

Koneneulontaan olen tutustunut yläasteella neulonnan yhteydessä. Tuolloin valmistin itselleni yksinkertaisen poleron. Mielestäni neulekoneen käyttö oli haastavaa. Opettajalla oli melko vähän aikaa opettaa koneneulontaa käsinneulonnan ohessa. Työ tippui neulekoneesta jatkuvasti ja sen korjaaminen oli aikaa vievää. Työ kuitenkin valmistui lopulta, mutta jäi käyttämättä.

Luennoillamme ja harjoituskerroillamme aloitimme neulekoneeseen tutustumisen aivan alusta. Koin hyvänä asiana, että työskentelimme työpareina. Koneita oli jokaista paria kohti kaksi erilaista. Saimme toisiltamme apua ja tukea pähkäillessämme tämän hieman itseäni ainakin hirvittäneen koneen toimintaa. Asiat käytiin hitaasti ja selkeästi läpi, eikä kokemus koneesta enään niin vaikeksi muodostunutkaan. Eri kertojen aikana pääsin kokeilemaan kaikkia luokan eri konemalleja. Neulusi tuntui helpoimmalta koneelta käsitella.

Ensimmäisellä kerralla harjoittelin neulenauhan valmistusta ohutlankakoneella ja sileän neuloksen neulomista paksulankakoneella. Pieniä ongelmiä toki matkalla ilmaantui, silmukoita tippui yms. mutta lopulta ne koituivat vain harjoitustyöni rikkaudeksi. Opin siis jo ensimmäisellä kerralla rikastamaan sileän neuleen pintaan yhdellä tavalla, silmukoita tiputtelemalla ja epätasaisesti niitä nostelemalla. Lopputuloksena syntyi hauska vihreä neulekravatti. Myös neulenauhan neulominen onnistui. Neulenauhatekniikkaa innoistuin käyttämään myös lopullisessa koneneulotussa laukussa.

Toisella kerralla tutustuimme neuleen muotoilun perusteisiin. Harjoitustyönämme oli muotoilla pääntie sekä viimeistellä se ja helma käsin. Itse tein harjoituksen pienessä koossa ohuesta langasta ohutlankakoneella. Halusin kokeilla kahta eri huolittelutekniikkaa ja niinpä päädyin kääntämään helman ompelmalla ja huolittelemaan pääntien virkkaamalla siihen pylväitä ja kiinteitä silmukoita koristeeksi.

Kolmannella kerralla keskityimme miettimään kuinka sileää neuletta voitaisiin varioida, koristaa ja pintaa rikastaa. Selvisi, että tässä vain luovuus on rajana. Kokeilin kuitenkin muutamaan yleisintä ja myös koulutyöskentelyssäkin mahdollista tekniikkaa. Kaikki ne olivat hyvin toteutettavissa myös käsinneulonnalla. Tein lettineuletta, laskoksia, langan vaihtoja ja erilaisten materiaalien yhdistämistä. Opettelin myös uuden koristeellisemman neulenauhan neulomista, josta tosisaan tykkäsinkin. Se oli senverran helppoa, että voisin kuvitella sen käytön mahdolliseksi myös koulukäsityönä ehkä yläluokilla. Sen voisi yhdistää hyvin moneen muuhunkin tekniikkaan, esim. ompelu-, virkkaus- tai käsinneulontatyön koristeeksi. Nauha oli niin kaunista, mutta silti yksinkertaista valmistaa, että se voisi hyvinkin motivoida oppilasta ja antaa onnistumisen kokemuksia.

Vanustusta en itse tunnilla ehtinyt kokeilemaan. Viime talvena kyllä vanutin pesukoneessa pari vanhaa villapaitaa saadakseni huopaa tossuihin, tällöin en kuitenkaan itse ollut neuletta neulonut. Myöhemmin valmistamassanilaukussani päädyin vanuttamaan itse neulomaani neulosta. Helppoa oli ja lopputulos oli minua miellyttävä.

Viimeisen kerran tehtävänämme oli aloittaa suunnitelemamme neulekassin toteutus. Ajatus neulekassiin tuli myös jo sukissani lähtökohtana olleesta kertomuksesta Nooan arkista. Uuden alku, luonnon puhkeaaminen uudeen loistoon ja vedenpaisumuksen jälkeinen vihreys muotoutuivat lähtökohdiksi työhöni. Aiemmin tekemäni kokeilut ohuella vihreällä langalla, silmukkakokojen epätasainen pidentäminen ja lyhentäminen, kaunis elävä pinta, saivat minut ottamaan saman materiaamin myös laukkuun käyttöön. Halusin tehdä pienen käsilaukun, lompakolle, avaimille ja puhelimelle. Myös vanututs tuntui houkuttelevalta ja kiehtovalta idealta. Laukun toiseksi materiaaliksi siis valitsinkin huopanen langan. Tarkemman työohjeen lisään vielä myöhemmin tähän blogiin.

Koneneulonnasta jäi hyvät kokemukset. Halu oppia lisää syntyi kun huomasi kehityksen omissa taidoissa jo näiden neljän neulontakerran ja itsenäisen harjoittelun jälkeen. Työt eivät enää niinkään usein tippuneet tai kelkka juuttunut keskelle työtä kuin yläastekokemuksissani.

Jos kone joskus kirpparilla vastaan tulisi, olisi se kyllä hankittava ja ryhdyttävä tätä taitoa edelleen kartuttamaan.

Käsinneulonta


Neulonta on tullut tutuksi itselleni alakoulun yläluokilla ja yläasteella. En muista tarkemmin mitä milläkin luokalla teimme, mutta olen valmistanut kouluaikana pyöröneuleena yhdet säärystimet (vaihtoehtona muista olleen myös villasukat), lapaset ja kirjoneuletekniikalla pyöröneuleena pipon.

Suunnittelimme itse kaikki työmme, värit ja kuviot. Säärystimet valitsin varmaankin päästäkseni helpommalla, kuin jos olisin villasukat ryhtynyt tekemään. Lapaset olivat yksinkertaiset raidalliset. Pipossa oli itse ruutupaperille suunnittelemani geometrinen kuvio. Tuolloin kuo pipoa tein, olivat ns. korvapipot muotia, tämä helpotti valmistusta sillä kyseisissä pipoissa ei ole ollenkaan kavennuksia vaan pyöröneule vain ommeltiin umpeen. Olisiko ollu laiskuutta tuokin, että juuri tuon tyylisen pipon valitsin.

Koulussa siis neulonnan perusasiat tuli opeteltua, sukan kantaapäätä lukuunottamatta. Tuon sukanneulollan päätin omasta tahdostani (sukkapulassa?)opetella pari vuotta sitten. Käytin ohjeena 7-veljestä langan vyötteessä ollutta ohjetta ja apuna mummua. Ohje oli mielestäni epäselvä ja siksipä intoni laantuikin kolmen sukan jälkeen. Yksi pari ja yksi sinkkusukka tuli valmistettua.

Ensimmäisen villatakkiprojektin olen myös aloittanut, vielä kuitenkaan valmiiksi sitä saamatta.

Kurssilla tehtäväksemme neuloa neulegraffiti yhdessä ryhmän kanssa. Tämän blogin julkisuuden vuoksi en kuitenkaan voi paljastaa mihin graffittimme päätyi. Garrifi suunniteltiin ja valmistettiin yhteistyössä. Teimme sen sopien ensin sijoituspaikan joka graffitin valmistuttua todettiinkin mahdottomaksi kohteeksi. Uusi sijoituspaikka harkittiin tarkkaan jo valmistetun graffitin asettamien vaatimusten mukaa. Huomasimme tämän harjoituksen sopivat myös oivalliseksi mahdollisuudeksi harjoitella ja kokeilla eri neulemalleja, palmikkoja, helmineuletta, joustinneuletta, pitsiä... Kaksi kärpästä siis yhdellä ihkulla.

Tarinasukkatehtävän tarinaksi valitsin kertomuksen Nooan arkista. Tähän päädyin mielessäni jo kauan pyörineen lastenlaulun pohjalta. Suunnitelmiin yhdinsin arkin, sateenkaaten ja veden. Sukan oheejksi valitsin Hyvä sauma -kirjan ohjeen todettuani -veljestä vyötteen ohjeen epäselväksi. Tämän osoittautuikin hyväksi valinnaksi. Pääsin kokeilemaan sukkaohjetta, jota mahdollisesti tulevaisuudessa opetan myös oppilailleni. Ohje oli hyvin selvä. Eniten pohtimaan jouduinkin sukkieni ulkonäköä tarinan valossa ja suunnitelmanikin muuttui pitkin valmistusprosessia todettuani jonkun suunnittelemani yksityiskohdan huonoksi. Suunnitteluvaiheessa kokeilin myös värillisten papereiden repimistä ja liimaamista. Tähän kokeiluun päädyin , sillä olen aina kokenut inhottavasti suunnitella asioita kynällä paperille. Näen suunnitelmani aina hyvin selvänä päässäni ja tunnen niiden tuomisen paperille vaikeaksi omilla piirrustustaidoillani. Totta kuitenkin on, että opettaja ei voi pääni sisälle nähdä ja siksi suunnittelu ja luonnostelu paperille on tärkeää erityisesti koulukäsityössä, jotta opettaja voi olla oppilaan apuna ja tukena työn toteutuksessa.

Huovutus



Huovutukseen olen elämäni aikana tutustunut vain muutaman kerran. Koulussa olemme huovuttaneet joulukoristeita, palloja ja pienia tonttuhahmoja ollessani yläasteella. Tykkäsin tekniikasta tuolloin oikein paljon, parasta mielestäni oli, kun sain vedellä läträtä ja nauttia villan ihanasta tuoksusta. Työ oli tarpeeksi suurpiirteistä minunlaiselleni oppilalle, joka ei pikkutarkkaan työskentelyyn kovin helposti jaksanut keskittyä.

Myöhemmin kokeilin kotioloissa mummun kanssa myös piparkakkumuottiin huovuttamista, myös kinttaat huovutimme innostuttuamme. Toisen kinttaan tein omaan käteeni ja toisen teki mummuni omaan käteensä. Työn jälki oli hieman erilaista ja mallina toiminut käsi eri muotoinen, mutta juuri tämä seikka on tehnyt kinttaista minulle juuri niin rakkaat. Ne ovat erittäin persoonalliset ja muistuttavat minua tästä mummun kanssa viettämästäni ikimuistoisesta käsityöhetkestä. Titoa huovutuksesta meillä ei juurikaan ollut, mutta intoa tehdä sitäkin enemmän ;)

Huovutusosuutemme kurssista aloitimme tutustumalla neulahuovutuksen saloihin. Luennolla perehdyimme nuken pään huovututustekniikkaan katsomalla Toini Sorvari-Huhtasen videota aiheesta. Keskustelimme myös seikoista jotka nuken ulkonäköön vaikuttavat, joilla esimerkiksi nuken ikään ja ilmeeseen voidaan vaikuttaa.

Ennakkotehtävänä olimme ottaneet selvää Suomen satu- ja taruolennoista ja valinneet itsellemme mieluisan hahmon. Suunnitelman ja hahmosta kirjoittamamme lyhyen kuvauksen pohjalta ryhdyimme työstämään taruhahmoa esittävän käsinuken päätä. Rungon päälle teimme vaahtomuovista. Videon pyöriessä käteni jo syyhysivät päästä tekemään, niin ihanan luovalta näytti tuon Sorvari-Huhtasen työskentely. Nukke syntyi hänen sitä tehdessään, muotoutui aivan erityiseksi persoonaksi, tämä piirre minua erityisesti viehätti myös itse työskennellessäni, nukesta tuli jossain määrin melko erilainen kuin olin suunnitelmaani piirtänyt ja kirjoittanut. Nukesta piti tulla lempeä, tomera lintukotolaismuori, mutta lopputulos oli pelottava, irvistävä lintukotolaismuori. Kuitenkin omana uniikkina yksinönään itselleni hyvin mieluisa. Tein ensimmäisen kerran tällaista nukkea, joten voin antaa itselleni anteeksi, etten siitä niin kiltin ja lempeän näköistä saanutkaan. Hiuksilla ja vartalon vaatetuksella sain ulkonäköä kuitenkin hieman muutettua kiltimpään suuntaan.

Vartalo-osuuden toteutimme toisella huovutuskerralla jolloin aiheena oli märkähuovutus. Luennolla tuli minulle paljon uutta asiaa. Opin paljon uusia märkähuovutustekniikoita ja esimerkiksi rullauksesta ja muotin käytöstä hyödyllisiä tietoja. Aiemman tietoni kun olivat kokeiluihin lähinnä pohjautuneet ja kuulemiini huovutusken perustietoihin.

Tunnilla siis aloitimme toteuttamaan käsinukellemme vartaloa. Oman nukkeni vartanon tein huovuttamalla ensin esihuopaa, josta sitten valmiiden kaavojen avulla leikkasin sopivat palaset ja kokosin omepelemalla huopuvalla langalla kasaan. Tein myös tasona huovittaen huopaa nukkeni mekkoa/esiliinaa varten. Tämän vaatteen leikkasin sitten valmiista huovasta. Nukkeni vartaloon jääneitä ohuempia kohtia sekä rintaosuutta parantelin vielä hieman neulahuovuttamalla, jolla tein myös kädet nukelleni.

Huovutustyö vei melko paljon aikaa, mutta oli todella antoisaa. Harjoituskerran ulkopuolelle ja useita tunteja itsenäsitä työskentely, tarkemmin en tiedä kuina monta sillä innostuessa ajantaju usen katoaa :)

Suunnittelin jo ostavani vanhan vaahtomuovipatjan ja tekeväni Loviisa Lintukotolaiselleni kaverin. Opettaisin mielelläni tekniikkaa myös koulussa. Varsinkin esihuopatekniikka soveltuu varmasti hyvin myös koulutyöhän, se helpottaa myös ajakäyttöasiaa, kun työn voi tehdä useammassa vaiheessa, useammalla oppitunnilla. Neulahuovutus on myös todella hyvin käytettävissä koulumaailmassa. Se ei vaadi erityisiä tiloja kuten veden kanssa toteutettava märkähuovutus. Neulahuovutuksessa täytyy kuitenkin ottaa huomioon turvallisuus erityisesti pienempien oppilaiden kanssa työskennellessä.

Nukkeani ehkä pääsen myös joskus käyttämään opetuksessa, onhan se niin ilmeikäs ystävä tuo Loviisa.

Virkkaus

Ensimmäisellä luennolla käsittelimme virkkauksen perusteita. Kävimme läpi mitä kukin on kouluaikoinaan virkanut ja millä luokka-asteella. Kertasimme virkkauksen perussilmukoita. Eläydyimme tilanteeseen jossa oppilas on opetellessaan uutta taitoa, kokeilemalla virkkausta meille heikommalla kädellä, itse virkkasin siis vasenkätisesti. Homma oli todella haastavaa aluksi, tupisin ja turhauduin, pystyin hyvin samaistumaan virkkauksen ensikertalaiseen. Kokemus selitti kyllä huomattavasti aijeimpia ajatuksiani virkkauksen oppimisesta.

Kokemusta virkkauksen opettamisesta minulla on hieman. Olin Au pairina Englannissa perheessä jonka 12 vuotiasta tytärtä opetin ensimmäistä kertaa virkkaamaan. Ihmettelin tuolloin miten tyttö jo alkumetreillä turhautui hommaan. En tuolloin käsittänyt kuinka haasteellista itselleni niin yksinkertainen ja tuttu tekniikka, virkkaus, voikaan olla. Kielimuuri toki oli myös osatekijänä haastavuudessa. Tytär kuitenkin oppi ketjusilmukan virkkauksen, ja toivonkin, että se joskus vaikkapa voisi olla innoittajana jatkamaan harjoittelua.

Itse olen oppinut virkkaamaan koulussa, aivan alakoulun alimmilla luokilla. Tällöin opettelimme ketjusilmukoita ja virkkasimme pellet. Opettajana toimi luokanopettajamme ja homma oli todella mieluisaa minulle. Aluksi harjoittelimme sormivirkkausta ja sitten vasta virkkuukoukulla. Alakoulun yläluokilla virkkasin kahden lukuvuoden ajan "tiukkoja ja tuskallisia" pitsejä kylpypyyhkeen reunoihin. Tämä koulutyö on jäänyt kamalimpana ja haasteellisimpana mieleeni. Se meinasi vaikuttaa jopa vuosi sitten vielä päätökseen lähteäkö opiskelemeen käsityöopettajaksi vai ei.

Omatoimisesti olen myös opetellut virkkaamaan esimerkiksi suljettua neulosta innostuttuani valmistamaan pipoja. Tuolloin olin ylä-asteella. Pipoja syntyi suuria määria. Innoittajana toimivat lumilautailupiireissä syntynyt innostus virkkaukseen ja paksut(helpot) langat joista syntyi nopeasti persoonallisia luomuksia itselleni, ystävilleni ja isoveljelleni.

Virkkaus, vaikeista koulumustoista huolimatta on nykyisin yksi lempikäsityötavositani. Tämän vuoksi myös harjoitustehtävänä tekemämme harjoitustyöt saivat minut innostumaan.
Ensimmäisen tehtän aiheena oli tehdä Leena Krohnin Näkki -näytelmän lavasteisiin kukka tai koriste. Omana innoittajanani toimi kesällä näkemäni kaunis kiiltävä vihreä koppakuoriainen. Muistelin sen ulkomuotoa suunnittelin virkatun koppakuoriaisen. Olin lopputulokseen tyytyväinen, ei se toki aivan yhtä kaunis ollut kuin tuo näkemäni pieni olento aidanseipäässä, mutta virkatuksi olennoksi aivan veikeä.

Toinen virkkausharjoituksemme oli merenolio. Hain kirjastosta ideoita työhöni ja päädyin valitsemaan mallikseni rauskun. Sen hauska litteä ja pyöreä muoto viehättivaät minua. Ensimmäisessä virkkausharjoituksennani käytin vain sileää tekokuitulankaa, jonka virkattavuus oli todella helppoa, päädyin valitsemaan tähän työhäni hieman erilaisen materiaalin. Leikkasin tummista muovipusseista kapeaa nauhaa josta virkkasin rauskuni pyöreän vartalon. Kasettinauhasta toteutin evät ja pyrstön. Huutokaupasta löytämäni napit päätyivät silmiksi. Lopputulos oli muovinen virkattu rausku. Materiaalina muovi oli melko työlästä virkata, hidasta ja voimia vievää, kasettinauha huomattavasti helpompaa. En suosittelisi aivan aloittelijan materiaaliksi vaikka kierrätysmateriaalina edullista esimerkikis koulukäyttöön olisikin. Myös idea käyttää mielikuvitusta ja kierrättää olisi koulukäsityöhän mielestäni hyvin soveltuva.

Blogin aloitus...

Kipinä tämän blogin aloittamiseen syntyi lankatyöt ja huovutus -kurssilla Savonlinnan OKL:ssä. Blogissani kerron kurssilla käsittelemistämme tekniikoista ja niiden synnyttämistä ajatuksista minussa. Tarkastelen tekniikoita niin oppimisen kuin myös opettamisen näkökulmista.

Kurssilla käsittelemiämme aiheita ovat; virkkaus, käsinneulonta, koneneulonta, neulehuovutus, märkähuovutus ja solmeilu. Kurssi koostuu aktivoivista luento-osuuksista, työpajakerroista, joilla kokeilemme opittuja tekniikoita, yhteistoiminnallisista harjoituskerroista, joilla myös me opiskelijat pääsemme osallistumaan opetukseen sekä tietysti itsenäisestä työskentelystä.

Tunnelmani ennen kurssin alkua olivat odottavaiset. Olen aina tykänny huovuttamisesta ja lankatöistä ja odotin innolla pääseväni kokeilemaan taas uusia tekniikoita ja kokemaan tekemisen iloa.

Kokemusta ei kovin paljon eri tekniikoista ennakkoon ollut. Neuletöistä lähinnä omilta kouluajoilta ja muutamista villasukka ja lapasprojekteista sen jälkeen. Virkkaamiskokemukset rajoittuivat yhteen salomininsolmuhuiviin, lapasiin ja n. 20 pipoon. Koneneulontakokemuksen. huonot sellaiset sijoittuivat yläesteen polerontekoprojektiin. Huovuttanut olen neulalla rastoja ja joulukoristeita ja märkähuovutuksella piparkakkumuotilla tehtyihin joulukoristeisiin ja kinttaisiin. Näin ainakin tältä istumalta muistan. Into oppia uutta ja päästä tekemään oli siis suuri ja motivaatio korkealla kun kurssi alkoi.